Yllättävät muistikuvat ja oudot flashbackit ovat kiinnostavia siltoja ajassa. Eilen illalla mieleeni nousi muistikuva opiskeluajalta.

Vuonna 1990 opiskelin yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. Proseminaariesitelmää varten kirjoitin Hypercardilla monihaaraisen dekkarinovellin. Lukija lukee kottaraispönttö-Macin ruudun kokoisia katkelmia ja saa aika ajoin valittavaksi erilaisia jatkoja. Esimerkiksi päähenkilön pelatessa ristinollaa itsensä kanssa jonottaessaan puhelimessa, lukija klikkaa itsensä ristinollasovellukseen. Tappio ja voitto kuljettavat tarinaa eri suuntaan.

Esitelmässä pohdin teeman rakentamisen mahdollisuuksia haarautuvien polkujen tekstissä, jossa jokainen lukukerta tarjoaa erilaisen pohjatekstin. En saanut seminaarissa juurikaan ymmärtämystä, mutta toisaalta maine kantautui ja estetiikan professori Yrjö Sepänmaa kävi erikseen pyytämässä, että hänkin saisi tekstiin tutustua.

Eilen Steamin Black Friday -tarjouksista tarttui haaviin mm. Life Is Strange.

18-vuotias Max Caulfield aloittaa valokuvausopinnot oregonilaisessa koulussa. Oudot sisäiset kokemukset saavat hänet huomaamaan, että hänellä on mahdollisuus hallita aikaa ja muuttaa tapahtumien kulkua.

Pelin juoni ja sen hahmot sekä nuorten elämän kipupisteet on kirjoitettu uskottavasti, ikään kuin elokuvaksi. Maxiin samastuu ja tilanteissa eteen tulevilla valinnoilla on merkitystä monella tasolla. Jos olet vähäpätöinen ja tuntematon opiskelija, kertoisitko yksityiskoulun rehtorille, että koulun suosikki ja omistajaperheen poika on tuonut aseen kouluun?

Life Is Strange sopii hyvin tällaiselle aikuiselle myöhäisheränneelle. Interaktiivinen kertomus sijoittuu kiinnostavasti pelien, kertomakirjallisuuden ja elokuvien välimaastoon. Mahtava löytö, jota oli kiva pelata puolison kanssa jutellen. Jotain tällaista huomaan minulla olleen mielessä silloin vuonna 1990.

Eilen kokosimme töissä sinne tulevan VR-tietokoneen, miltei oman koneeni kaksoisveljen. Editoin kasaamisesta kuvaamani timelapsen tribuutiksi Life Is Strange -pelille.

Ori on pieni valkoinen taikametsän olento, joka joutui suuressa myrskyssä eroon suuresta alkupuusta. Orin pelastaa hyväntahtoinen mielikuvitusolento Naru. Siitä alkaa Orin seikkailu takaisin kotiin.

Kun Ori eksyi, hänet löysi Narun lisäksi myös kaksi pc-pelaamista aloittelevaa aikuista.

Me olemme vähän kuin Ori: ei käsitystä minne kurkistaa ja mitä kokeilla. Jonnekin pitäisi päästä. Ihmeen vähän olemme löytäneet netistä vinkkejä aikuisille, jotka haluavat aloittaa pelaamisen. Ainakin pitäisi tietää lajityyppi, joka kiinnostaa.

Meidän listauksemme on enemmänkin poissulkevaa: ei räiskintää, ei korkeaa oppimiskynnystä, ei mitään mikä vaatisi omistautumista ja velvollisuuksia, eikä mitään missä on pakko olla nopea.

Ori ohdakkeen ja keinun välissä.

Ori and the Blind Forest on tarinallinen seikkailu kauniisti maalatussa ympäristössä. Myös äänimaisema ja taustamusiikit ovat onnistuneita.

Pohjimmiltaan kyseessä on tasohyppely, mutta kyllä se on pitänyt meitä otteessaan jo pari iltaa. Olemme pelanneet 3-4 tuntia emmekä ole edenneet ensimmäisen tason puoliväliä pidemmälle. Paljon on opittu ongelmanratkaisua ja sorminäppäryyttä, mutta on tässä urakkaa aloittelijoille, ihan kuin pikku Orillakin on.

Kun hankkii pelin kakkosversion, saa tämän ykkösen kaupan päälle. Olemme siis edenneet vasta ensimmäisen osan puoliväliin.

*   *   *

Naapurissa haisee, olisiko joku siellä kuollut?

Cities: Skylines on toinen peli, joka on pitänyt minua otteessaan. Se on tuttu jo muutaman vuoden takaa, jolloin pelasin sitä Macillä. 1990-luvun lopulla innostuin SimCity 2000:sta. C:S on varsin suoraviivaisesti sen perillinen.

Minun "Vantaani" rakentuu: pieni joki, moottoriteitä ja lähiöitä.

Kyseessä on siis kaupungin rakentamisen ja hallinnoinnin simulaatio. Kun siihen sitten tuodaan konkreettisia huolenaiheita kuten naapurista nouseva lemu huonosti järjestetyn terveydenhoidon vuoksi, alkaa kummasti tuntua, ettei pyöritellä vain numeroita tai rakennuksia, vaan ollaan mukana ihmisten elämässä.

Kuten Osmo Soininvaara & kumppanit sanovat, SimCity-kaupungin hallinta on hyvä peruskurssi myös poliitikoksi aikoville.

Cities: Skylinesin erityisvahvuus on pelaajakunnan tekemät lisäkartat ja modit. Steamistä on ladattavissa pelimaastoksi esimerkiksi Helsinki, ja suomalaisia rakennuksia löytyy Eduskunnasta K-markettiin. Esimerkiksi vanhin lapsemme rakentaa stadia oikea kartta ja omat kokemukset ohjenuorana. Eilen tavatessamme Annankadulla hän naurahti, että tuntuu erikoiselta kulkea keskustassa, ihan kuin omassa pelimaailmassa kävelisi.

Ensimmäiset pelit on siis korkattu ja koukkuunkin jo jääty. Piti ihan pakottautua lopettamaan aamulla kello neljä, kun töihinlähtöä varten kello oli soimassa puoli seitsemän.

Kuinkas tässä näin kävi.

Ajattelin kirjoittavani tasaiseen tahtiin pieniä huomioita, jotka kattaisivat vähitellen eri puolia pc-kokemuksistani. Pitkän eeppisen kasvutarinan sijaan kaikki vaiheet syntymästä kuolemaan rysähtivät syliin päivässä.

*   *   *

Kotelotuulettimien piuhat olivat irti kuten eilen epäilin. Kun ne istutti kiinni emolevyyn, ilma liikkui kuten pitääkin – vieläpä oikeaan suuntaan kaikissa tuulettimissa. Tästä se lähtee muotoutumaan, oma pc-avaruuteni!

Steamin kautta tuli selailtua pelejä, mutta ne muutamat, joita pelaavat aikuiset lapset suosittelivat, ovat aika lailla kalliita. Civilization VI kuusi kymppiä, The Witness neljä kymppiä, Assetto Corsa kolmenkympin verran. Kolme peliä, ja jo siinä olisi kukkaro keventynyt 130 €. Thanks but no thanks. Odotan Steamin joulualea, joka huhujen mukaan alkaa kymmenen päivän kuluttua.

Muutamaa tuli pelailtua: Portal on oivalluttava päättelypeli. Myös Let the Cat in vaatii päättelyä, mutta perinteisemmän mekaniikan osalta. Cities: Skylines'in Helsinki-karttaa oli hauska asuttaa. Porukkaa kyllä tulee stadiin, mutta ongelmana on pitää budjetti tasapainossa.

Levylle kirjoittuivat myös Office 365 ja Adobe Photoshop. Kun odoteltiin Battlefieldiä latautuvaksi EA:n Origin-kaupasta, treenasimme Photoshopin käyttöä. Samalla Niikka piirteli meille kuva-arvoituksia. Harmi kun en tajunnut tallentaa niitä.

Battlefieldin latauksessa se sitten tapahtui. Ainakin tunti oli heruteltu dataa kaupasta koneelle, kun kone pamautti ruudulle blue screen of deathin. 

DPC Watchdog Violation - vahtikoiraa on loukattu!

Kun kone uudelleenkäynnistyksen jälkeen herjasi yhden tiedoston puuttuvan, pääsin opintielläni jo käsiksi konsoliinkin. Aitoa pc-vihkiytymistä. Tarkastimme tilanteen komennolla sfc /scannow mutta kaikki vaikutti olevan ok. Siispä un-installoimaan Origin, ja asentamaan se uudestaan. Ei kyllä EA:n kauppa vakuuttanut ja Battlefield jäi hakematta. No, onpa kone ainakin nyt toiminut ongelmitta useamman tunnin.